Tänään oli tämän raskauden viimeinen lääkärineuvola ja se oli oikeestaan samaan aikaan helpottava mutta myös niin turhauttava käynti.
Yrjö oli kääntynyt raivotarjontaan, joka tarkastettiin pienellä gynekologisella ultralla. Hassua oli, että ruudusta joutui ihan siristämään että hänen päänsä erottui. Mitään mittoja siis ei saatu, eikä muutakaan tähteellistä katottu.
Lääkäri halusi kuulla mietteitä myös tulevasta synnytyksestä ja vuodatin pelkoa syöksysynnytyksestä, jonka kävin läpi Sofian synnytyksessä: synnytyksen kesto oli vajaa kaksi tuntia ensimmäisestä supistuksesta. Ensin lääkäri kuunteli huoltani siitä, jos en tajuakkaan synnytyksen käynnistäneen ja en kerkeä sairaalaan kun pitää ottaa jo koppia! Nykyään ei tarvi kiirehtiä sairaalaan vaikka vedet menisi ja vauva ei olisi kiinni! Sofian aikana tarvitsi eli olin jo synnytyksen virallisesti käynnistyessä sairaalassa vuodelevossa.
Lääkäri puhui että pääsisin hyvin todennäköisesti äitiyspoliklinikalle ja saisin pelkokäynnistyksen rv38+, mutta jo iltapäivällä hän soitti uutiset ja söi sanansa.
Synnytystä ei voi suunnitella ja vauva tulee kun on valmis oli sanonut Tyksin äitiyspolinlääkäri.
Okei, perus faktoja mitkä tyhmäkin tietää.
Äitiyspolinlääkäri oli käskenyt välittää terveiset että rv37+ ei kannata suunnitella lähtöä pois Turun sisältä, koska riski syöksysynnytykseen on! Eli tässä nyt enää vain odotellaan ja odotellaan. Synnytys voi käynnistyä vaikka tänään tai vasta kuudenviikon kuluttua.
Pitkiä päiviä ja viikkoja siis edessä. Mitään merkkejä ei kumminkaan ole lähestyvästä synnytyksestä, mutta niinhän se Sofiakin neljä vuotta sitten tuli ihan puskista - varoittamatta mitään.
Seuraava neuvola on sitten kahdenviikon kuluttua 37+ ja toivonmukaan se olisi viimeinen!
Tunnisteet
raskausviikot
ajatuksia
neuvola
shoppailut
kuvia
poika
raskaus
lastenvaunut
maha
raskausmyrkytys
vaatteet
tyks
ainasamaapaskaa
meilletulivauva
pelko
poikaolo
vauva
vauvaarki
babylotto
enjaksaeikiinnosta
esittely
imetys
isyyspakkaus
jäätelö
kilpailu
käynnistys
lastenneuvola
lihavuus
mieliteot
muutto
nimiä
odotus
perätila
ruoka
rv17
rv19
rv20
sektio
shokki
sokerirasitus
synnytyskertomus
tissit
tutek turran
vauvantavarat
vauvanurkka
ykä
yliaikaisuus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti