Raskaus! mikä ihana tekosyy olla lihava (tai sitten ei!)

Peili ja vaaka ne kaksi asiaa, jotka kertovat sinulle totuuden vaikka muut valehtelisivat vierellä.

Ahdistaa, ahdistaa helvetin paljo katsoa peiliin. Vaa'alle nousu tuottaa kyyneliä: miten minusta tuli näin lihava. Ihmisten sanat "älä välitä sä oot raskaana" "no kyllä raskaana saa olla lihava" "no laihduta sitten kun se syntyy". Nykyään huonoja peilipäiviä on joka päivä. En nauti olostani enkä viihdy vartalossani. Tunnen häpeää vaikka rakastan tuota mahani sisältöä. Olen kasvanut muualtakin kuin mahasta. Elämäni ensimmäiset selluliitit puskee reisistä ulos, polvia ei tunnista, käsivarret on kuin pölkyt. Kodista ulos lähtemeninen tuntuu vaikeammalta päiväpäivältä ja se mitä tapahtuu kun seinien sisälle jää on syöminen. Ahdistus- syöminen: Mitä väliä sillä on? Olenhan jo muutenkin tässä kunnossa. Olen iso. Olen lihava. Olen muodoton. Olen raskaana.
Näytän hirveältä. Hiukset on huonontunut, kynnet katkeilee ja mitenkäänpäin ei ole hyvä.

Kelataan puolitoista vuotta aikaa taaksepäin.
Joulu-tammikuun vaihde 2
013/2014, kun vielä nautin elämästä. Nykyinen XL koko oli S/M koko.
Hallitsin kroppani ja tunsin oloni mukavaksi. Olin terve. Painoindeksi oli tasan 25 eli normaalipainossa ja hyväolo näkyi ulospäin.

Tammikuu vaihtui helmikuuksi ja helmikuu maaliskuuksi. Työ stressi sai aikaan syöpöttelyä ja alkoihan siinä uusi parisuhdekkin. Salakavalasti alkoi tulemaan kilo, jos toinenkin tähän kroppaan.
En osannut huolestua, koska ajattelin kokoajan mielessäni kyllä se siitä. Muutos ei oo pysyvä ja ne parikiloa saa pois. Mahduinhan silti entisiin vaatteisiini, joten ei huolta. Miksi huolestua jos paino nousee vain vähän?

Tuli kesä ja tuli syksy vaaka oli noussut tasaista tahtia ylöspäin, vaikka olin päättänyt etten välitä.
Ei tarvi stressata! Niinkauan kun olen tyytyväinen siltä miltä näytän kun katson peiliin sillä ei ole väliä. Koko syksy meni opiskelujen parissa. Parisuhde elämässä, perhe elämässä. Kuvista kumminkin näin totuuden ruoka oli tarrautunut kroppaani ja ajattelin kyllä mä kerkeän laihduttamaan! Pääsen kyllä kesäksi hyvään kuntoon ja kehtaanhan nytkin liikkua ulkona. Kaapissa on vaatteita, jotka menee päälle vaikka vanhat lempivaatteet kiristää. Aika tasan 24 viikkoa sitten, kuten kuvassa näkyy en tiennyt että pian olen raskaana. Tuosta kuvasta 3 viikon päähän niin piirtyi kaksi viivaa tikkuun. Sen jälkeen alkoi helvetti ja kadotin pikkuhiljaa kroppani.
Kotona oli rankkaa, väsytti, ruoka ei maistunut ja turvotti. Vaaka nousi silmissä ja peilistä kattoi hetki hetkeltä isompi nainen. Vaaka pomppasi nopeasti lähemmäs lukua 80. Siitä salakavalasti ylöspäin ja ylöspäin. Tällä hetkellä en edes haluaisi tietää paljon painan, koska painan liikaa. Olen lähempänä merkittävää ylipainoa, kun lievää ylipainoa. Raskaudenalettua olin normaalipainon ja lievän ylipainon keskitiellä. Ensinmäisessä neuvolassa esitin kysymyksen miksi lihoan näin valtavaa tahtia? Aluksi pyöriteltiin päätä ja epäiltiin diabetestä se kumminkin suljettiin pois hyvin nopeasti sokerirasituksen puhtain arvosanoin. Verikokeita, pistoksia ja diagnoosi: kilpirauhasenvajaatoiminta.
Lääkitys ja lupaukset, että elämä voittaa tämän myötä. Ainakaan tällä hetkellä siltä ei tunnu. Pelkkästään tämän vajaa puolenvuoden aikana olen yli 20 lisäkiloa ottanut kroppaani, eikä helpota että kesä ja turvotukset ovat täällä. Urheilu on vaikeaa kaikkine kipuineen. Mä niin toivon, että elokuu tulisi nopeaa ja saisin jostain edes pienen ilon tämän kesän keskelle. Mielessä ne kuuluisat sanat: ehdithän sä laihduttamaan, kun vauva syntyy. Se on vaan erijuttu, kuinka ne kilot katoaa mitä sairaus saa aikaan. Huomenna aloitetaan raskausviikko 29 ja tässä kunnossa. Yritin ottaa kuvan, joka näyttäisi totuuden. Kuvillakin kun voi huijata.
Aika paljon paksumpi Henna.